1983 – Mauno Mäntylä perustaa yrityksen

TK-Työkalutiimi Oy pitkään alalla toiminut suomalainen perheyritys, joka aloitti toimintansa vuonna 1983 valmistamalla muotteja ja muita työvälineitä.

Yrityksen juuret ovat perheen omakotitalon autotallissa, johon Mauno Mäntylä hankki ensimmäisen, siihen aikaan viimeisintä teknologiaa olevan neliakselisen CNC-koneen. 37-vuotias Mauno Mäntylä oli yrittäjähenkinen ja halusi itselleen lisää haasteita ja otti suuren riskin tavoitellakseen unelmiaan. Hyvin nopeasti hän palkkasi ensimmäisen työntekijän ja yritys muutti isompiin vuokratiloihin, johon hankittiin neljä konetta lisää ja palkattiin lisää työntekijöitä.

1980-luku – Uudet tuotantotilat Salpakankaalle

Yritys on kasvanut ja uudistunut läpi historiansa. Jo 80-luvun lopulla valmistuivat omat tuotantotilat Salpakankaalle, jossa yritys toimii nykyäänkin.

 

1990-luku – palvelutarjonta kasvaa

90-luvun puolivälissä yrityksen palvelutarjonta kasvoi muovituotteiden kokoonpanoon ja laadunvalvontaan.

Vuonna 1998 hankittiin ensimmäiset ruiskuvalukoneet koeajotoimintaan, jonka jälkeen toiminta laajeni ruiskuvalutuotannon aloittamisella.

2000-luku – Vastuullisuutta ja jatkuvuutta perheyrityksenä

Mauno Mäntylä on aina johtanut yritystä pitkäjänteisesti ja perheyrityksen merkitys perheen elämässä on ollut suuressa roolissa. Yritys on tuntenut vastuunsa yhteisöstään ja sen sidosryhmistä. Omistajaperheen hyvät käytännöt ovat tukeneet perheyrityksen menestymistä pitkällä aikavälillä.

Perheen omistuksen sukupolvenvaihdoskin toteutettiin ennakoivasti hyvissä ajoin vuonna 2004, jolloin omistajiksi tulivat Mauno Mäntylän lapset Aki Mäntylä ja Marianne Nurminen. Vastuullinen ja ennakoiva toiminta näkyy yrityksen kulttuurissa ja luo jatkuvuutta seuraavillekin sukupolville.